Asiakkaitamme

Työntekijät ovat yritykselle voimavara, jonka hyvinvoinnista kannattaa huolehtia. Asiat sujuvat paremmin, kun kaikilla riittää virtaa. Uusi energiapankki on investointi henkilöstön henkiseen ja fyysiseen pääomaan.

Olemme tähän osioon keränneet asiakkaiden palautteita ja tuloksia kertomaan valmennustemme toimivuudesta.

Optirock

Statistiikkaa Optirock Oy:n sairaspoissaoloista

Kiikalan tehdas, 25-30 henkilöä – poissaoloprosentti oli 3,75.

Tehtaassa toteutettiin Elämäsi Kuntoon -valmennus.

  • Vuoden kolmannen vuosineljänneksen poissaoloprosentti oli laskenut jo 0,51:een.
  • Tehtaanjohtaja Juha Eriksson oli kokeillut ennen Elämäsi Kuntoon -valmennuksen aloittamista erästä tyky- projektia, mutta keskeytti sen todettuaan senponnettomaksi ja innostamattomaksi.
  • Kysymys ei alunperinkään ollut ongelmatehtaasta, mutta silti tulokset olivat huikeita.
  • Poissaolojen määrä laski 86.4 % (3.24 prosenttiyksikköä)

Naarajärven tehdas, 18 henkilöä

  • Vuoden 2000 ensimmäisen vuosineljänneksen (tammi- maalis) aikana henkilöstön yhteenlaskettu poissaoloprosentti oli 10,59 ja sairauspoissaoloprosentti 8,79.
  • Samana vuonna tehtaalla toteutettiin Elämäsi Kuntoon -valmennus, jossa vastuuvalmentajana toimi Sauli Aitto-oja.
  • Vuoden 2001 ensimmäisen vuosineljänneksen (tammi- maalis) aikana henkilöstön yhteenlaskettu poissaoloprosentti oli 1,8 ja sairauspoissaoloprosentti 1,24.
  • Naarajärven tehtaan poissaoloprosentti ei ainakaan viimeiseen kahdeksaan vuoteen ennen Elämäsi Kuntoon -valmennusta ole ollut alle 5.
  • Poissaolojen määrä laski 83 % (8.79 prosenttiyksikköä). Sairauspoissaolojen määrä laski 85.9 % (7.55 prosenttiyksikköä)

Optiroc Oy / Kalkkihiekkatiilitehtaat

”Yhteistyömme Valmennustalo itsensäylittäjien kanssa alkoi viime syksynä ja työntekijöiden hyvinvointiin tähtäävä projekti kesti 3 kk. Päätavoitteenamme oli saada ne työntekijät liikkumaan ja hoitamaan kuntoaan, jotka eivät varsinaisesti harrasta mitään säännöllistä liikuntaa. Tavoitteessamme onnistuttiin erittäin hyvin ja keräämässäni palautteessa työntekijät antoivat 100%:sti positiivisen palautteen.

Parasta oli ohjelman monipuolisuus ja vetäjät, jotka saivat innostusta aikaan. Projektin aktiivinen vaihe on ohi ja jatkamme yhteistyötä Valmennus-talon kanssa.”

Juha Eriksson, tehdaspäällikkö

Esimerkki, Naarajärven tehdas:

230 työpäivää x 7,55 % = 17,35 poissaolopäivää / työntekijä / vuosi. 17,35 päivää x 330 euroa (keskimääräinen poissaolopäivän hinta) = 5783 euroa säästöä / työntekijä / vuosi.

Porin Elementtitehdas Oy

14.6 pidetyn Elämäsi Kuntoon -päivän vaikutuksesta: Päivän jälkeen innostus tehtaan kehittämiseen kasvoi selvästi. Lomien jälkeen ”sateli” kehitysideoita sekä tuotannollisiin asioihin että oheistoimintaan. Ilmapiiri tuntui parantuneen Saulin sanoja lainaten: ”huomasimme ettei koko maailma ole meitä vastaan”. Olimme tyytyväisiä saamaamme kuntopäivään

Jaakko Virtanen, toimitusjohtaja

HKO

Helsingin Kaupungin Orkesteri

Työssä jaksaminen ei ole ainoastaan fyysistä vaan myös mitä suurimmassa määrin henkistä jaksamista, Elämäsi Kuntoon -valmennusprosessi pureutui näihin asioihin. Prosessi tuntui uudenlaiselta tavalta saada meidät orkesterilaiset, työssä käyvät ihmiset, jaksamaan paremmin tämän hetken elämässämme. Toisaalta tällaista valmentautumisen on oltava nykyään. Aiemmin keskityttiin pelkästään fysiikkaan, nykyään mukaan on tullut myös henkinen hyvinvointi.

Valmennus on tuonut ryhtiä porukkaan, olemme alkaneet toteuttaa ohjelmiamme!”

Hannu Linna, hallintopäälliikkö

Bronto Skylift Oy

” Vaikutus on ollut erittäin myönteinen. Vaikka lähes kaikki tieto on ollut jo aiemminkin saatavilla , on tarvittu ulkopuolinen auktoriteetti avaamaan silmät. Valmennuksen seurauksena on käynnistynyt oma ELÄMÄSI KUNTOON – projekti,  joka tämänhetkisen asenteen myötä jatkuu elämäni loppuun.”

Antti Lindfors – Menetelmäsuunnittelija

” Elämäsi Kuntoon valmennus on ollut erittäin mielenkiintoista aikaa, olen saanut paljon erilaisia virikkeitä ja tietoa eri asioista.”

Matti Mäkelä – Varastomies

” Elämäsi Kuntoon valmennus on vaikuttanut erittäin hyvin jaksamiseeni. On tullut paljon intoa ja mielenkiintoa eri kuntoilumuotoihin.”

Veli-Pekka Kleemola – Asentaja

” Kurssin teoriapuoli oli hyvin antoisa, mitä vielä lisäsi valmentajan spontaani ja mielenkiintoinen tapa esittää asioita. Kuulin paljon uutta asiaa ja jo tiedetynkin asian kertaus oli paikallaan.

Ruokapuolen asioistakin on jotain jäänyt mieleen ja painonpudotus on lähtenyt mukavasti menemään alaspäin. Upeaa oli myös tutustua ennen kokemattomiinharrastusmahdollisuuksiin, joista muutamaa voisi jälkeenpäinkin suorittaa. Eli siis valmentaja antoi hyvät eväät , jatko on sitten vaan itsestä kiinni! Ja onhan meillä kansiot, mistä tarpeen tullen saa lisäpotkua, jos alkaa motivaatio hiipua.”

Maija-Leena Saarikoski – Ostaja

Posti Oyj

Syksyllä 2002 aloitimme keskustelut Suomen Postin kanssa psyykkisen ja fyysisen energisyyden lisäämisestä valmennusprosessin avulla. Näissä keskusteluissa tuli esiin Postin välittäminen ja huoli oman henkilöstönsä jaksamisesta, sekä työntekijöiden ikääntymisestä ja jatkuvan muutosprosessin tuomien paineiden mukanaan tuomasta uhasta henkilöstön psyykkisten ja fyysisten voimavarojen riittämisestä. Yhdessä työkykyjohtaja Pentti Kokon ja Postin työterveyshuollon kanssa räätälöimme Elämäsi kuntoon -valmennuksen.

Projektin pilotti ryhmään valittiin 15 henkilöä Pasilan yksiköstä. Ryhmäläiset valittiin yhdessä Postin työterveyshuollon kanssa. Valmennus prosessi oli 10 jaksoinen Elämäsi Kuntoon valmennus. Prosessi aloitettiin 6.2.2003 yhteisesti pidettävällä infotilaisuudella. Valmennusprosessi päättyi 7.10.2003. Valmennuksen tulokset ja palautteet olivat positiivisia ja valmennusprojektia päätettiin jatkaa uuden ryhmän osalta

Osallistujien kommentit

Kokonaisuutena kurssi oli mahtava kokemus ja sen vaikutukset tuntuvat vielä pitkään. On tärkeää muistaa, että kunnon kohenemisen lisäksi sieltä haettiin ja saatiin henkistä kohenemista. Valmentaja oli joustava ja innostava, sanalla sanoen hyvä tyyppi- ja vielä yllättävän kypsä ikäisekseen

Anna-Maija Koponen – Yhteyspäällikkö

Loistava mahdollisuus työnantajalta. Erittäin motivoitunut ryhmä. Kokonaisvaltainen valmennus. Henkinen jaksaminen parantui ja stressinsieto kasvoi. Liikunnan moninaisuuden kokeileminen antoi mahdollisuuden löytää se oma laji

Lea Kaarnola – Myyntipäällikkö

Ryhmän merkitys ollut hyvä. Valmentajan lähestymistapa on ollut hyvä, kokonaisvaltainen ei pelkkää liikuntaa. Valmentajan ote ollut hyvä, Vetänyt ryhmää hyvin

Timo Jauhiainen – Kehitysjohtaja

En olisi jaksanut tätä vuotta ilman valmennusta

Pulmu Mannikainen – Henkilöstönkehittäjä

Alma Media

Valmennusyhteistyö Alma Media Interactiven kanssa Keväällä 2004 aloitimme keskustelut valmennusyhteistyöstä Alma Median Autotalli.com ja Etuovi.com –yksiköiden kanssa. Näissä keskusteluissa tuli esiin selkeä tarve: psyykkisen ja fyysisen jaksamisen ja energisyyden kehittäminen. Yhdessä yksiköiden esimiesten kanssa rakensimme Elämäsi kuntoon -valmennuksen, johon yksiköiden koko henkilökunta osallistuu.

Valmennukselle asetettiin seuraavat tavoitteet:

  • Kasvattaa osallistujien fyysisistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä niin, että työn laatu paranee ja myös sairauspoissaolot vähenevät.
  • Kehittää työyhteisön yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteistyötä. Lojaali, avoin ja viihtyisä työilmapiiri on noussut entistä merkittävämpään asemaan työntekijöiden sitouttamisessa ja jaksamisessa. Hyvinvoiva työyhteisö koostuu hyvinvoivista ja motivoituneista yksilöistä.
  • Kehittää työn tuottavuutta ja tätä kautta parantaa Interactive- yksikön tuloksenteko kykyä.
  • Koska henkilökuntaa oli yhteensä 34 henkeä, päätettiin muodostaa kaksi valmennusryhmää, näin ryhmäkoko saatiin sopivammaksi. Ensimmäinen jakso pidettiin kesäkuussa ja viimeinen eli neljäs jakso marraskuussa. Aikaa jaksoihin käytettiin 5-6 tuntia/ jakso.

Tilaajan kommentit

Valmennuksen tilaaja Minna Marjava-Kontio antoi hyvät palautteet: ”Kiitos Mikko, olet aivan omalla alallasi! Paneudut valmennukseen koko olemuksellasi ja olet aiheista aidon innostunut ja kiinnostunut, mikä välittyy kaikille osallistujille. Asenne ja tietotaito kohdallaan! Valmennuksessa parasta oli keskustelut, rohkeat henkilökohtaiset mielipiteet, joiden kautta oppi aivan uusia asioita työkavereista sekä konkreettiset ohjeet parantaa omaa jaksamistaan fyysisesti ja psyykkisesti”.

Osallistujien kommentteja

Osallistujilta saatu palaute valmennuksen jälkeen oli erittäin positiivista:

”Valmennus oli mukaansa tempaavaa, reipasta ja aina lähti kotiin iloisella mielellä. Valmennuksen sisältö oli erinomainen, en osaa sitä sen kummemmin perustella. Juuri ne olennaiset asiat käytiin läpi, mitkä auttavat jaksamaan tässä kiireisessä maailmassa. Jokaisella valmennuskerralla ymmärsi jotain uutta itsestään, miksi on käyttäytynyt näin ja tehnyt noin vuosien varrella. Itsensä ja käyttäytymisensä ymmärtäminen on mielestäni todella tärkeä seikka lähdettäessä muuttamaan totuttuja tapoja!”

”Loistavaa työskentelyä. Mikko tiesi puhumastaan paljon ja oli vakuuttava. Positiivinen ja rohkaiseva kaveri. Valmennuksen aiheet olivat kiinnostavia, laajempikin kokonaisuus kiinnostaa. Uutta ajattelua pirteässä paketissa. Parasta oli valmentajan positiivisuus ja osaaminen. Uudet toimintamallit selkeitä ja hyvin selvitettyjä. Mentiin pintaa syvemmälle → mielen syövereihin”

”Valmennuksen sisältö oli monipuolinen ja hyvä. Mikon valmentaminen oli mukaansatempaavaa. Mikko otti selvää asioista joista ei tiennyt, mutta tiesi kyllä mistä puhui. Oma panokseni ja motivaationi osallistua oli hyvä koska kaikki osa-alueet auttavat minua jaksamaan töissä, vapaalla ja yleensä elämässä. Parasta valmennuksessa oli kokonaisuus… kaikkinensa”.